Julia Shilova: “Kukaan ei tarvitse vieraana avioliittoa”

Hiukan ennen Boin tapaamista, pyysin maailmankaikkeutta lähettämään minulle miehen. Hän ymmärsi, että hän oli valmis perhe-elämään, hän oli valmis rakentamaan suhdetta näiden kahden välillä. Aikaisemmin oli vain minä, toisen henkilön mielipide ei ottanut huomioon, ajattelin, että kaikki pyörii kiinnostukseni ympärillä. En tiennyt, miten kompromissi, ei tiennyt anteeksi, suvaitseva. Ja sitten tuli hetki, kun tajusin: loputtoman rodun “työ – työt” pitäisi lopettaa. Halusin elää omasta ilokseni, sillä lapset (Julia on 47, hänellä on kaksi tytärtä eri avioliitoista – Lolita, 23, Alisa, 19-vuotias – Antenni-muistiinpanot) ovat jo kasvaneet. Mutta en koskaan ajatellut, että menisin niin hullu rakkaus. Näytti siltä, ​​että jos tapasin jonkun, en tuntisi sellaista loputtomalta tarvetta häneltä, joka oli unohdukseltaan kyllästynyt hänen poissa ollessaan. Loppujen lopuksi meillä tulee olemaan ikääntyneempi suvaitseva. On olemassa useita – no, ei – voit selviytyä. Ja sitten minä näin miestä, joka niin vaalentaa minua. Hän on myös ymmärtänyt: tällaiset mahdollisuudet annetaan muutamille. Ja tätä pitäisi arvostaa ja vaalia. 26. kesäkuuta Bo ja minä juhlimme häämme ensimmäistä vuosipäivää. Mielestämme on vastavuoroisia, tunnemme 17-vuotiaana, sillä ainoa ero on, että olen täysin varma henkilöstä, joka on vieressäni.

Kuva: Yulia Shilovan henkilökohtainen arkisto

Onnellinen tapahtuma

Olen asunut useissa maissa pitkään. Venäjän ja Espanjan lisäksi kotini oli Montenegro. Siellä kaksi vuotta sitten, syksyllä tapasin Boin ja tapasin, tapasin keskenään ystävien kesken, johon tulin syntymäpäivänä. Merkitään se kalan piknikillä vuoristossa. Näin tapahtui, että Bo ja minä istuimme pöydän vieressä. Heti kun hän näki hänet, heti tajusi: tämä on minun mieheni, joka on unelmoinut.

Bo puhui sitten venäjäksi, mutta hyvin huono, nyt paljon parempi. Hän on monikansallisesta perheestä: hänen äitinsä on italialainen, isä on kroaatti. Tästä syystä Venäjän tuntemus. Kroatia on osa entistä Jugoslaviaa, ja siellä koulussa kouluissa opetettiin venäjää, koska olemme englanti. Mutta nyt Bo ja osa sukulaisista asuvat Montenegrossa, toinen osa – Italiassa.

Piknikin jälkeen Bo meni katsomaan minua, kävelimme pitkään merellä, puhuimme. Kahdeksan vuotta, kun ostin talon Montenegrossa, olen oppinut Serbian hyvin. Puhuimme koko illan, Bo lauloi minulle “Katyusha”, luki runoja venäjäksi, lasten, alkukantainen, jonka muistin koulu-ohjelmasta. Boissa muuten viisi oli venäläistä koulussa, mutta niin monta vuotta paljon unohdettiin, eikä hänellä ollut ystäviä Venäjältä. Tuolloin hän ei koskaan ollut Moskovassa, vaikka hän matkusti ympäri maailmaa. Bo tiesi sitten, ettei hän tiennyt kuka minä olen, paitsi että venäläinen, joka asuu monen vuoden ajan kahdessa maassa. Tapasimme hänet seuraavana päivänä taas, eikä sitten lähtenyt …

About

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

− 1 = 2